Työvoimaa!

Se onkin sitten semmoinen juttu että nykyään (töihin tultuani) minulle annetaan tietyt potilaat, jotka hoidan aamutoimissa täysin itsenäisesti! Heitä on ollut noin 3. Tuntuu hassulta, että minuun luotetaan jo niin paljon! Olen mielestäni pärjännyt ihan ok niissä tilanteissa, ja epäselvyyksien tullen olen pyytänyt apua. On ollut tilanteita, joissa olen yksin tehnyt arvioita esim. ihon hoidosta tai katetrin tyhjennyksestä, ja myöhemmin rapsannut ne kirjattavaksi. Kommunikointi potilaiden kanssa sujuu usein lupsakasti, minä puhun enkkua/saksaa, ja potilaat viittoivat ja puhuvat saksaa. Ymmärrän tärkeimmät asiat ;) Puutteita tai kehittämistä minulla on mielestäni vielä potilaiden kohtaamisissa, tai lähinnä läsnäolo hoitotilanteissa. Kielimuuri estää luonnollisen haastelemisen, ja vaikka tervehdin ja hymyilen paljon sekä tarkkailen heidän vointiaan, olen työskentelyssäni vieläkin melko tehtävä-keskeinen. Se harmittaa ja koitan kiinnittää tähän asiaan jatkossa entistä enemmän huomiota. Positiivinen palaute potilailta on kyllä onneksi piristänyt.

Viime päivinä osastolla on ollut melko kiirettä, ja kuulemma olen ollut isona apuna siellä. Kun nykyään kyselen "bitte aktualisieren," tarkoitan lähinnä, miten sillä hetkellä voisin auttaa eniten ja ketä. Jos kukaan hoitaja ei keksi juttua missä voisin avustaa, tiedän että menen esim. järkkäämään ja täyttämään kaappeja, kuljettamaan roskia tai laittamaan urea-sankoja desinfektio-koneeseen. Jälkeeni on tullut myös uusia työssäoppijoita ja minut pistetään välillä näyttämään heille mallia. Yksi meidän hoitsuista sanoi kerran että "ask Heidi, she knows!" Ja kun omasta mielestäni en todellakaan tiedä asioista juuri mitään ja kommentoin tätä, niin hoitaja vastasi minulle, että olet yksi meistä! En osaa kuvailla miten nuo sanat lämmitti<3 On nimittäin paljon luonnollisempaa ajatella, että olen täysin ulkopuolinen ja enemmänkin taakka tuolla osastolla, ja sitten saakin kuulla niin positiivista palautetta.

Maanantaina eräs potilas kiidätettiin osastolta useiden lääkäreiden, sekä hoitajien saattelemana erikois-hoitoon. Miehellä oli todella turvonneet jalat ja maha. Hän vuosi jalkojen lisäksi verta myös kaulasta. Kysyin hoitajalta, mikä hänelle oli tullut. Kyseessä oli oesophagus varizen blutas. Eli suomeksi sanottuna hänellä oli niin tukkeutuneet verisuonet, että ne olivat alkaneet tehdä lisäsuonia. Pinnallisia verisuonia jalkoihin ja kaulaan (ruokatorven laskimolaajentumat), jotka nekin olivat tukossa ja syntyi suurta verenvuotoa. Veri kulkeutuu suonessa myös väärään suuntaan, eikä elimistö saa tarpeeksi happea. Ongelma on yhteydessä myös maksakirroosiin, joten siitä keltaisuus. Tällaisina päivinä kukaan ei tunnu kerkeävän taoulle, paitsi minä joka sinne pakotetaan :D  Ei minusta juuri apua noin vakavissa tilanteissa olisikaan, lähinnä olisin tiellä. Iltapäivällä osallistuin katetrin laittoon. Sen laitto oli kuulemma todella haasteellinen potilaan anatomian kannalta, ja lopuksi tarvittiin osaston "katetriexpertti" joka sai sen paikalleen omien sanojensa mukaan tuurilla. Katetri asennettiin potilaalle siksi, että hänen munuaisissa oli jotakin häikkää, ja siksi ureaa täytyi tarkkailla. Tilanne oli potilaalle pelottava ja epämiellyttävä, hän puristi kättäni lähes koko toimeenpiteen ajan!

Väriä blogiin!

Nykyään RR-mittaus onnistuu jo paremmin. Pulssi lasketaan tuolla tunnustelemalla ja joiltakin potilailta sitä on edelleen vaikeaa löytää. Aseptiikka vielä valitettavasti vaihtelee hoitajien välillä silloin, kun kyseessä on eristyshuoneessa oleva potilas. Kaikki hoitajat eivät käytä maskeja tai suojapukua, itse laitan nyt nykyään aina. Alussa oli vaikeaa ajatella näitä asioita ehkä omilla aivoillaan, kun kaikki oli kuitenkin niin uutta. Silloin jäi joskus maskit laittamatta. Tietenkin suojautuminen riippuu myös siitä, mikä toimenpide huoneessa tehdään. Tällä hetkellä eristyksessä olevilla potilailla on mm. MRSA:ta, norovirusta ja pneumokokkia. Osastolla on yksi teini-ikäinen harjoittelijatyttö joka ei saa hoitaa eristyspotilaita laisinkaan. Olisiko syynä alaikä? No hyvä juttu mielestäni silti.

Tiistaina sain olla mukana potilaan ultrauksessa. Juuri sen, kenelle oltiin laitettu katetri edellispäivänä. Katetri näkyi virtsarakkoa kuvatessa, munuaisetkin näin. Lopuksi lääkäri totesi "Alles gut!" Eräällä potilaalla oli vähän vakavampi haavauma säären molemmin puolin. Jalat olivat lisäksi hyvin turvonneet nesteestä. Lääkäri suoritti haavan putsauksen ja pakko sanoa, että se oli melko ronskin näköistä toimintaa. Katteet vaan lenteli!

Saksa on edelleen aika vaikea kieli :D

On ihana nähdä, miten osastolla hoitajat ovat todellakin tiimi. Työkavereita kunnioitetaan, paikalla vallitsee hyvä ilmapiiri ja jos jollakin on syntymäpäivä, saa hän näköjään lukuisia lahjoja! Pöydät notkuu päivittäin jonkun tuomia leivoksia ja kahvitauoilla eväänä näkee pää-asiassa kunnon herkkuvoikkareita. Essin kanssa mietittiin kanssa, ettei olla varmaan koskaan syöty näin paljon leipää kuin täällä. Voileivät kaikilla täytteillä on se juttu täällä! :D Oon vieny pari kertaa kanssa töihin karkkia ja sellasia prasselkucke -leivoksia. Edellistä Dilan työssäopijaa muistellaan tuolla lämmöllä, hoitsuilla on sua ikävä Tarja! :)

Vertailtavaa riittää edelleenkin. Sairaalaan melkein minne tahansa osastolle voi viedä kukkia potilaille, hoitajat käyttävät melko paljon koruja ja hajuvettä ja intimiteettisuojaa ei muisteta kunnioittaa. Toisen potilaan omaiset näkevät, jos viereiselle potilaalle laitetaan esim. katetri tai tehdään kuivitukset :/ On voittajafiilis kun jaksoin tänään juoksemaan töitten jälkeen! Täällä ilma tuntuu paljon puhtaammalta kun Lahdessa! Ja lintubongarin raportti: Näin lenkillä peukaloisen!

Täällä on vielä ruska menossa.