sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Sunnuntai


Sunnuntaina on hyvää aikaa kirjata loppuviikon kokemuksia kun elämä pysähtyy Weimarissa, mikään  paikka ei ole juurikaan auki. Olisin ollut jo aamusta lenkillä, mutta meillä on pyykkikone rikki, enkä ole saanut ajoissa pestyä juoksuvermeitä. Kuivausrumpu onneksi toimii, niin tein nyrkkipyykkiä. Ongelma oli vaan, että rumpu kuivasi tosi hitaasti. Syntyipä taas uusi blogiteksti! Sain soiteltua myös rakkaille, ennenkaikkea iskälle, sillä isänpäivä <3


Essin ystäviä kävi täällä ke-la, ja kierreltiin yhdessä museoita kuten Bauhaus ja Weimarin historiallinen museo ja käytiin perjantaina Buchenwaldin keskitysleirillä. Paikka sijaitsee korkealla kukkulalla, joka oli viimainen, kylmä, kostea ja sumuinen. Tyypilliseen nasevaan keskitysleiritapaan, porteissa oli teksti "Jedem das Seine." Se tarkoittaa jokaiselle omansa, tai jokaiselle ansionsa mukaan. Oltiin aika jäässä koko reissu, eikä ollut vaikeaa virittäytyä surulliseen tunnelmaan. Paikallinen työkaverini kertoi, että siellä on kesät talvet sama kolea sää. Vieläkin prosessoin näkemiäni asioita, kidutushuonetta, vankisellejä, patologin leikkaushuonetta, ihmiskoehuonetta ja krematoriota. En vieläkään käsitä miten kamalassa paikassa kävimme. Yli 56 000 vankia kuoli sanoinkuvaamattomissa oloissa. Onneksi tutkin Wikipediasta paikkaa tarkemmin vasta reissun jälkeen! Meillä jäi aikataulun vuoksi näkemättä museorakennus, joukkohauta ja täydellinen jäljitelmä vankiparakista, niin katsotaan Essin kanssa ensiviikolla, onko voimia palata paikalle.


Yksi ilta tutustuttiin lähibubissa paikalliseen naiseen, joka asuu naapurissamme "punkkikartanossa." Oli mielenkiintoista vaihtaa kulttuurieroja ja puhua lähes kaikesta. Sen huomion oon tehny täällä Saksassa ja Weimarissa, että täällä on paljon nelikymppisiä, joilla on takana jonkin sortin punkkitausta. Aistinkin täällä vahvan punkkiskenen ja se luo kotoista tunnelmaa ;) Nuorilla näkee paljon venytyskoruja, naamalävistyksia ja "sonninrenkaita." Ihan työntekijöillä (jopa lääkärillä) sairaalassakin :D Tulin maininneeni paikalliselle naiselle asioita joista pidän täällä. Ihmisten puhetyyli ja saksankieli, rakenteellisesti on niin kohteliasta. Sitä ei välttämättä näytetä vaan turisteille, koska paikalliset ressaavat niin kovasti enkunkieltä. Saksalaisten kohteliaisuus johtuu naisen mukaan myös siitä, että heidät on opetettu olemaan koulusta asti jo hyvin nöyriä ja maan historia on tehty jo pienestä asti selväksi. Uskon että tähän nöyryyden opetteluun on kiinnitetty tosiaankin erityistä huomiota.


Weimarin museon katto.

Töissä on ollut entistä kiireisempää. Hoitajat ovat myöntäneet nyt olevan erityisen raskasta. Näen ja koen sen myös. Monen potilaan kunnossa on tapahtunut romahdus ja yksi potilas kuoli keskiviikkona. Näin, kun potilas kiidätettiin tehohoitoon ja hoitajia sekä lääkäreitä ravasi osastolla paljon. Muuta en sitten kerennyt havainnoida, kun minulla oli omia autettavia paljon. Kukaan ei kertonut tilannetta oikein enkuksi, ja vasta parin tunnin päästä sain kuulla uutisen. Silloinkin vain siksi kun kysyin mitä on tapahtunut. Oli rankkaa nähdä surevat omaiset osastolla. Pyrin keskittämään hommani niin, että käytävällä ravailua olisi mahdollisimman vähän. Päivä oli vilkas loppuun asti, eikä hoitajista enää myöhemmin aistinut suurempaa surua, sillä töitä oli jatkettava.

Nykyään minulla on sellainen tunne että läsnäolooni on totuttu ehkä liikaakin, sillä minulle ei enää tulkata asioita niin paljon. Jos haluan saada selvyyttä tilanteisiin, on niistä kokoajana kysyttävä. Toivoisin enemmän ehkä heidän muistavan, etten ymmärrä vieläkään paljoa saksaa. Kielimuuri harmittaa nykyään enemmän, koska työskentelyni on entistä itsenäisempää. Minut pistetään joka

päivä avustamaan uusia potilaita. On eräs potilas, kenen kanssa kommunikointi sujuu ehkä helpoiten, sillä hänellä on afasia. Molemmat meistä ovat kielellisesti samalla viivalla, ja elekieli on meillä molemmilla sama :)


Perjantaina saatoin osastoltamme potilaan endoskopiaan ja jäin katsomaan toimenpidettä. Kaksi hoitajaa, lääkäriopiskelija ja itse lääkäri olivat tekemässä toimenpidettä. Lääkäri aloitti kertomalla potilaalle yksityiskohtaisesti mitä toimenpiteessä tapahtuu. Sen jälkeen potilas ohjattiin kylkiasentoon, hänelle annettiin nukuttavaa lääkettä kanyylistä ja häntä siliteltiin. Suuhun asennettiin putkilo/portti, josta kamera meni ruokatorven kautta vatsalaukkuun ja ohutsuoleen. Kamera sekä ultra näyttivät tarkasti kaiken. Sappinestettä ui kuvassa paljon, vatsalaukusta jatkuva aukko ohutsuoleen näkyi selkeästi. Ultrakuvia räpsittiin, niissä näkyi jonkin sortin tuumoreita. Potilaalla epäillään kuulemma olevan ohutsuolen syöpä, mutta vielä ei tiedetty varmuudella. Tuumoreista otettiin näytteitä. Endoskopian jälkeen vein potilaan vielä erikseen ultraan lisätutkimuksiin. Kaksi eri lääkäriä kävi tutkimassa ultrakuvaa, kaikki olivat vähän ymmällään tuumoreista, joita ei vielä osattu tarkemmin määritellä. Kaiken jälkeen, toin potilaan vuoteessaan takaisin osastollemme.


Eilen, lauantaina, käytiin Erfurtissa. Päästiin sinne työkaverini kyydillä, kun hän pääsi töistä. Oltiin ekaksi yhdessä ostoskeskuksessa, jonka jälkeen mentiin ratikalla keskustaan Angeriin. Koska oli lauantai, alkoi olla pimeä, eikä kaupatkaan olleet kaikki enää auki. Päätettiin tulla joku toinen päivä vielä uudestaan, sillä Erfurtissa on niin paljon nähtävää. Söin siellä ensimmäistä kertaa elämässäni Burger Kingissä! :D Kun pääsin tänään vihdoin ulos, juoksin Tiefurtiin asti. Sieltä löytyi aivan mahtava uusi puisto tutkittavaksi! Haikaroita ja haukkoja lenteli matkan varrella.



Kaukana näkyy Weimar.

2 kommenttia: