Koti-ikävä

Vihdoinkin se tunne, jonka aiempaa olemattomuutta tässä jo 4 viikkoa oonki ihmetellyt. Samalla kun aika täällä Saksassa on vilissyt hurjaa vauhtia, niin samalla taas toisaalta oon tajunnut, miten siitä on jo pitkä aika, kun on viimeeksi rutistanut rakkaitaan! Oli siis helpottavaa huomata että kyllä taidan kotiinkin täältä haluta, sillä olin jo vähän huolestunut :D Lahti voi kyllä tuntua tämän jälkeen enemmän entiseltä DDR:ältä, kuin tää kaunis Weimar! Vika harjoitteluviikko käynnistyi juuri viimeyönä, sillä olin vuorossa su-ma nightshiftin.


Viikko sitten maanantaina tuntui siltä että oon rutinoitunut tähän hommaan jo täysin. Tiedän tehtäväni ja hoidan potilaita melkolailla siinä missä muutkin työntekijät. Tosin lääkehoidon toteutus, kuten kanyylien vaihdot ja joidenkin lääkkeiden annot, hoitaa tietenkin vakkarityöntekijät. Avustamassa olen silti monenlaisessa toimenpiteessä. Päivät alkoi tuntua silti melko samanlaisilta. Lisää ESBL:ää, stafylokokkia ja MRSA:ta. Ja lisää eristettäviä potilaita. Välillä mietin, että mikä sairaalan aseptiikassa mättää kun uusia tartuntoja ilmenee potilailla kuin sieniä sateella! Krooninen ripuli on myös yleinen vaiva monella, samoin pitkälle edenneet säärihaavat. Haavanhoitoa olen päässyt toteuttamaan kerran. Aloin salaa mielessäni toivoa, miten olisi ihana kokeilla jotain muutakin vuoroa.

Tiistaina saatoin osastoltamme potilaan kolonoskopiaan ja jäin samalla katsomaan toimenpidettä. Mielenkiintoistahan se ihmisen anatomia taas reaaliaikaisesta kamerasta katsottuna olikin! Ikävä juttu oli vaan se, että potilas oli melko tuskissaan koko tutkimuksen ajan. Vatsaa paineltiin ja sitä vasten nojailtiin, jotta kamera pääsisi kulkemaan  paremmin kramppaavissa suolissa. Potilas huusi välillä kivusta, vaikka rauhoittavaa annettiin tasaisin väliajoin suoneen :( Näin myös kuinka suolen seinämästä napsastiin näytepala. Pikku nipsaus, ja pieni verijälki jäi jäljelle. Lääkäri myönsi että tämä oli melko haasteellinen tapaus, eikä kolonoskopia aina tuota näin suurta tuskaa potilaalle. Itse pidän potilaan kunnioittavaa, sekä lempeää kohtelua tälläisissa tutkimuksissa ihan ykkösjuttuna. On tärkeää, että lääkäri kohtaa potilaan ja kertoo toimenpiteestä kasvotusten. Toimenpiteen jälkeen on hyvä myös kysellä potilaan vointia, ettei hän koe tulleensa vain "pahoinpidellyksi" ja nöyryytetyksi. Kun saatoin potilaan takaisin osastollemme, silitin vielä häntä olkapäästä ja sanoin "alles gut!" Hän tuntui saavan tästä lohtua<3

Muutama potilas on osoittanut luottamustaan minuun melko näkyvästi, sillä niin iloisesti he minuun reagoivat, kun näkevät minut vuorossa. Erään potilaan kanssa hyräillään aina yhtä korvamatoa yhdessä, minkä hän aina aloittaa mut nähdessään :D Olen lähtenyt myös potilaan seuraksi sairaalan kahvilaan jätskille. Avustin häntä myös kioskilla asioinnissa. Näen tässä pilkahduksen päivätoiminnan tarjoamisesta potilaille! Olen ohjannut potilaita päivittäin mm. lääkkeiden otossa, henkilökohtaisessa hygieniassa ja tarkkaillut elintoimintoja niistä raportoiden. Eräs työntekijä osastoltamme käyttää aina googlen kääntäjää, kun kyselen erilaisista lääketieteellisistä jutuista tai muuten vaan jutustellaan. Se on aika hauskaa! Osastolla käy säännöllisesti viriketoimintaa ja seurustelua tarjoava "Greenlady." (Koska vihreä takki.) Oli mukava jutella ja kuulla hänen työstään sairaalalla. Kerroin että teen vastaavaa työtä Lahdessa kehitysvammaisten parissa. Hän vaikutti tosi innostuneelta asiasta.

Infuusioletku, jossa tippanopeudet näkee numeroina

Luotto-työkaverini kysyi vihdoinkin tiistaina iltapäivästä, että haluaisinko tehdä joskus iltavuoron, ja olisinko kenties kiinnostunut jopa yövuorosta? Niissä kun näkisi taas niin monenlaista uutta juttua. Ei tarvinnut kahdesti miettiä! Lupa piti kysyä vaan ensin osaston johdolta ja vielä yhteyshenkilöiltämme, koulun opettajilta. Lupa kun myönnettiin, tulin torstaina sitten iltavuoroon. Vuoro oli melko rauhallinen. Aikaisemmat illat ovat kuulemma olleet taas päinvastaisia. Pääsin antamaan antitromboosia injektiona, sekoittelin infuusiolääkkeitä  ja vaihdoin infuusionesteitä potilaiden kanyyleihin, työntekijän ohjaamana. Saksassa on 5 R:rän (rules) sääntö, mitä tulee turvallisen lääkehoidon perusteisiin. Se on sama, kuin Suomessa 7 O:n sääntö. Kerroin että meillä on kaksi sääntöä enemmän ;) 

Vika tunti meni erästä levotonta potilasta vahtiessa. Potilas kuuluisi oikeasti psykiatriselle puolelle, mutta eivät sitä sinne ota kroonisen ripulin vuoksi. Yökön saapuessa osastolle tuli myös psykiatrisen puolen lääkäri piipahtamaan ja tekemään arviota potilaasta. Sain myöhemmin kuulla että tämän lääkärin mielestä olisin voinut ihan hyvin jäädä vielä yövuoroon vahtimaan potilasta. Suoraan iltavuorosta! Se ei kuulemma ollut mikään este lääkärin mielestä, että olen ensinnäkin harjoittelija Suomesta, joka ei puhu juuri saksaa, ja että olen tehnyt jo iltavuoron. Onneksi puoliani pidettiin :P 

Perjantai oli mun osalta rennompi aamu, avustin vain yhtä rouvaa aamutoimissa, muuten tein kaikkea mitä silmään osui ja avustin aina kun potilashäly tuli. Tuli taas pohdittua eroavaisuuksia Suomen ja Saksan sairaalakulttuurien väillä. Vein lattialta löytämäni lääkkeen toimistolle ja kysyin minne lääkejäte täällä laitetaan. No itse lääkäri tuli ja nakkasi pillerin roskiin. Olin vähän äimänä ja kerroin miten meillä Suomessa on kyllä ihan erikseen noille paikka. Saksassa ei ole kuulemma varaa panostaa lajitteluun. Ja pah! Käytiin pientä leikkimielistä väittelyä erikoistuvan lääkärin kanssa, ja hän vaan totesi että Saksan luonto kyllä kestää parit lääkejätteet! Näin siis. On hauskaa kun täällä puhutaan hoitajista siskoina ja jäätävää taas se että joillain hoitajilla näkee kynsipidennyksiä kuvioilla ja "timanteilla." Nää rakastaa täällä nutellaa 1cm kerros leivän ja voin päällä sekä sokeriväriaine-kakkuja. Täällä ollaan niin kohteliaita, että kun joku tuntematonkin aivastaa, huudetaan automaationa heti perään "gesundheit!" Niin saksalaista :)

Su-ma välinen yövuoro oli ehkä mukavin ikinä. Hommaa oli riittävästi, ja potilaat hälyttivät apuun sopivan tasaisesti. Valmisteltiin aamun infuusiolääkkeitä, jaettiin aamulääkkeet huoneisiin, kierto tehtiin kahdesti ja samalla vaihdettiin joidenkin potilaiden asentoja. Muutamalle potilaalle teimme myös vuodepesut jo valmiiksi, helpottamaan aamuvuorolaisia. Kirjattavaa i.v. lääkkeistä oli kuulemma paljon. Tein sillä aikaa näyttösuunnitelmaa ja opiskelin saksan kieltä :) Aamurapsan aikana alkoi hälyttimet soida ja juoksin huoneesta toiseen avustamassa potilaita.

Tiefurtin puisto

Ulkoilu ja luonto on ollut täällä mulle henkireikä. Huippuhetki oli taas se kun näin metsässä piekanan melko läheltä. Niin huippua ei ollut se, kun samalla lenkillä näin kalutun kauriin tai koiran raadon pellon laidalla :/ Erfurtissa oon ravannut, aina kun on halunnut isompaan cityyn. Käytiin tällä viikolla Essin kanssa myös Weimarin Palatsimuseossa. Se oli aikasta upee paikka. Weimarin taidehistoriaa 1200-luvulta 1900-luvulle asti ja Maria Pavlovnan aarteita, sekä upeita saleja kattokruunuineen. Mulla on ollu myös hauskoja kyläilyjä uusien tuttujen luona. Yks ilta haettiin työkaverini ja hänen ystävän kanssa ehkä maailman parhaat ranut ja curryfursti yhdeltä grilliltä. Syötiin niitä ja jutusteltiin sitten työkaverini ystävän asunnolla, joka sijaitsi lähellä juna-asemaa opiskelija-asuntolassa. Istuttiin ikkunalla ja kateltiin raiteita :)

Vielä olis joulumarkkinat näkemättä, harjoittelun loppuarviointi torstaina ja Berliinin kautta sitten kotiin! Terkut Äitille, että mun sydänsukat meni valitettavasti työvaatteiden mukana sairaalan hävitykseen :/ (Joululahjatoive<3)